Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäjien verkostotapaaminen
#näeNepsy ry oli puhujana lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäjien verkostotapaamisessa 14.3.22. LAPE-verkostotapaamisen teemana oli neuroepätyypillisten lasten, nuorten ja perheiden palvelut.
Yhdistys sai käyttää myös kommenttipuheenvuoron yhdessä Nea Järven kanssa, nuoren, jolla on omaa kokemusta palveluista. Verkostotapaamisen tavoitteena oli tukea lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämistyötä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus- ohjelmassa ja Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE). Tilaisuus oli tarkoitettu näiden ohjelmien hanketoimijoille, alueiden ammattilaisille ja esihenkilöille sekä kaikille lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämistyöstä kiinnostuneille. Mukana oli tutkimuksen ja palveluiden näkökulmat.
Tilaisuudessa nousi esiin paljon ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus, ja yhdistyksemme korosti, että ympäristöä pitää mukauttaa. Esimerkiksi vanhempien ohjaaminen ei auta, jos ympäristöä ei muokata vähemmän kuormittavaksi. Ammattilaiset voivat omalla toiminnallaan helpottaa tai vaikeuttaa perheiden elämää. Tärkeää on, että perheet saavat itse vaikuttaa palveluihin, ja niitä toteutettaisiin yksilöllisesti. Esitimme myös toiveen, että perheet kohdattaisiin täysin avoimin mielin, vailla ennakko-odotuksia.
Diagnoosi ei saisi olla edellytys tuen saamiseen. Diagnoosiprosessi voi olla hidas, ja tarvitaan sujuva arjen tuki jo aiemmin. Perheitä auttaisi ihan kotiapu, kuten siivous ja lastenhoito. Lapsiperheen oikeus kotipalveluun onkin laissa, mutta toteutuuko se? Palvelukokonaisuuden kannalta olisi tärkeää, että vanhempien huolta kuunneltaisiin ajoissa.
Esitettiin ideana ja toiveena, että ammattilaiset voisivat tukea perheitä esimerkiksi Kelan tukien hakemisessa. Esimerkiksi kuntoutusohjaaja tai palveluohjaaja olisi tärkeä apu, jota kaikki eivät kuitenkaan saa. Myös työntekijöiden vaihtuvuus koettiin ongelmaksi.
Digitalisaatio on myös mahdollisuus. Monelle herkästi kuormittuvalle sopii etäkoulu tai etäopiskelu. Tämä lisää parhaimmillaan osallisuutta. Korona-ajan muutos on tuonut mahdollisuuksiakin.
Koulun merkitys nousi verkostotapaamisessa hyvin vahvasti esiin. 4–29-vuotiaille neuroepätyypillisille lapsille ja nuorille suunnatussa kyselyssä 62 prosenttia vastasi, että koulussa tai opiskelupaikassa ei ymmärretä riittävästi. Yhdistyksemme sai luvan esitellä 9-vuotiaan Aidan laatiman kyselyn tuloksia tilaisuudessa.
Tapaamisessa tuotiin esiin, että olisi tärkeää tunnistaa erilaiset tavat oppia, ja tuoda vahvuudet esiin koulussa. Opettajien kouluttaminen nähtiin tärkeänä. Yhdistyksemme korosti, että yksittäiset kohtaamiset ovat hyvin tärkeitä. Tähän auttaa ammattilaisten kouluttaminen, tiedon lisääminen ja asenne-esteettömyys. Kuntoon pitäisi saada peruspalvelut kuten perusopetus ja perusterveydenhuolto. Moni keino vaikkapa koulussa tukee kaikkia lapsia, myös neurotyypillisiä. Erikoispalveluihin karttuu enemmän tietoa, ja nämä voivat kouluttaa muita (esim. nepsypalvelut). Keskustelussa nousi esiin myös Oikeus oppia ja Sitouttava kouluyhteisötyö -ohjelmat.
Tilaisuudessa esiteltiin hienoja toimintamalleja, joiden toivottiin yleistyvän. Hyviä käytäntöjä ovat esimerkiksi huoliseula, kaupungin kattavat nepsypalvelut, nepsy-malliluokka, neuvontapuhelin, digitaaliset palvelut ja toimintaterapeutit kouluissa.
Toimme kuitenkin esiin, että edelleen on suuria haasteita pulmien riittävän varhaisessa tunnistamisessa ja tuen saamisessa. Miten ja kuka havaitsee tuen tarpeen? Nykyään vaatii usein valitettavasti, että vanhemmat ovat asiantuntijoita ja vaativat tukea. Entä onko niissä edes riittäviä resursseja, että niitä riittäisi kaikille? Keskustelussa tuotiin esiin, että palvelujärjestelmän on oltava saavutettava, eikä se saa edellyttää asiakkaalta sellaista taitoa, jonka kohentamiseen juuri haetaan apua (esim. oma-aloitteisuus).
Tärkeintä on osallisuus ja erilaisuuden hyväksyminen.