Mielenilmaisu neuroepätyypillisten lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden puolesta

Tänään 11.11.21 järjestettiin eduskuntatalon portailla mielenilmaisu neuroepätyypillisten lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden puolesta. Mielenilmaisun järjesti nuori tyttö, Aida. Tapahtumaa edelsi kysely, joka oli suunnattu 4–29-vuotiaille neuroepätyypillisille lapsille ja nuorille. Kyselyyn vastasi yli sata, ja toiveet koottiin terveisiksi päättäjille.

Erityisesti erilaisten aivojen hyväksyminen, oikeanlainen koulupolku, aistien huomioiminen ja yhteiskunnan riittävä tuki olivat järjestäjän nostamia epäkohtia. Koska hän haluaa toimia faktatiedon ja oikeudenmukaisuuden pohjalta, hän päätti kerätä tietoa siitä mitä muut neuroepätyypilliset ajattelevat omasta yhdenvertaisuudestaan ja pyysi heitä täyttämään kyselyn.

Kyselyssä nousi esiin, että erityisesti oma perhe ymmärtää miten mahtavia tyyppejä neuroepätyypilliset ovat. Valitettavasti erityisesti koulussa tai opiskelupaikassa sekä muiden lasten ja nuorten parissa ei aina ymmärretä. Koulussa on tärkeää oma lempiaine, kaverit sekä ymmärtävä opettaja. Vastaajat korostivat, että erilaiset neurotyypit ovat vahvuus yhteiskunnassa, koulussa ja työelämässä. He toivoivat, että heidän omaa ääntään kuullaan, eikä puhuta heidän puolestaan, vaan kuunnellaan ja tuetaan heidän ääntään. Neuropoikkeavuus ei ole sairaus, he eivät ole hankalia ihmisiä eivätkä kaikki samanlaisia.

Lähtökohta tapahtumalle oli juuri siksi mainio, että siinä kuului lasten ja nuorten oma ääni. Aikuisten tehtäväksi jää mahdollistaa hyvinvointi ja osallisuus, eli poistaa näiden esteitä ja tukea lapsia ja nuoria. Viestinä on, että neuromoninaisuus eli neurodiversiteetti on rikkautta. Kylttejä ja banderolleja oli tehty yhdessä, ja osallistujilla oli myös hienoja T-paitoja ja pipoja. Paikalla oli kymmeniä ihmisiä, myös tiedotusvälineiden edustajia ja kansanedustajia, sekä väkeä yhdistyksistä.

Puheita pidettiin. Aida kertoi puheessaan epäreilusta kohtelusta. Hän sanoi, että liian moni neuropoikkeava lapsi ja nuori voi yhteiskunnassamme huonosti. Monelle koti ja perhe ovat ainoa paikka, jossa he kokevat tulevansa hyväksytyksi. Varhaiskasvatus, koulu, sosiaalitoimi ja terveydenhoito usein kuvittelevat, että ulospäin näkyvä ja haastavaan ympäristöön liittyvä käytös johtuisi haluttomuudesta sopeutua yhteiskuntaan, tai vanhemmista ja kasvatuksesta. Haasteet tulevat siitä, että ulkomaailma ei hyväksy erilaisuutta. Hän pohti, että kun ei koe osallisuutta, miten voisi tuntea toivoa. Hän sanoi, että jäämme odottamaan vastausta siihen, miten päättäjät paneutuvat tähän kiireelliseen asiaan.

Tunnelma oli mahtava, yhdessä olemme enemmän. Paikalla oli väkeä monelta eri paikkakunnalta, ja lapsista isovanhempiin.

Aida vei kansanedustajille ja muille päättäjille tärkeän viestin siitä, miten moni neuropoikkeava lapsi jää yhä vaille yhdenvertaista kohtelua ja riittävää tukea. Tänään jätettiin myös kirjallinen kysymys neuropsykiatrisen osaamisen kehittämisestä lapsi- ja perhepalveluissa, sosiaalihuollossa sekä lastensuojelussa (Sofia Virta).

” Miten varmistetaan, että lapsi- ja perhepalveluissa, sosiaalihuollossa sekä lastensuojelussa turvataan ammattilaisten riittävä osaaminen neurokirjolla olevien henkilöiden erityistarpeista, jotta neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavat lapset ja nuoret sekä heidän läheisensä saavat tarvitsemansa avun ja tuen palvelujärjestelmässämme?”

Aidan viesti on ”Haluan muuttaa maailmaa, ettei se olisi tulevaisuudessa niin paha.”

Niin mekin, Aida.