Miten päästä tästä katkeruuden tunteesta eroon?

Miten päästä tästä katkeruuden tunteesta eroon. Olen tiennyt synnäriltä saakka, että lapsi on erilainen. Arki oli jotenkin ihmeellisen raskasta.

Kuusi viimeistä vuotta olen koittanut saada apua. Silloin kuusi vuotta sitten ensimmäisiä kertoja mietin autismin mahdollisuutta. Kaikki tahot syyttivät minua, eroa, riitelyä isän kanssa. Muistan itkeneeni puheterapeutille useamman kerran, että jokin on pielessä. Tämä lapsi tarvitsee apua. Puheterapeutti sanoi sen johtuvan erosta ja vanhempien riidoista. Olin niin uupunut, että ihmettelin vaan mitä riitelyä. Muistan syyllistäneeni itseäni, että ehkä lapsen kuullen ei sitten tosiaan saa olla edes eri mieltä asioista toisen vanhemman kanssa. Puheterapeutti myös sanoi, että perhepäivähoito on virhevalinta. Kunnalliseen päiväkotiin pojan on päästävä. Elämäni pahin virhe oli kuunnella tätä neuvoa.

Poika täytti viisi ja itkin saunassa. Soitin neuvolaan. Päästiin toimintaterapeutin arvioon, joka kehui vain, kuinka ihana poika on. Itkin kotimatkan. Päiväkodissa tuli kiusaamista ja muuta ikävää.

Poika täytti kuusi. Haasteet triplaantuivat. Eskarissa kehuttiin, kuinka poika leikkii, vaikka kyseenalaistin etteihän mun poika ole koskaan osannut leikkiä. Siellä hän kuitenkin kuulemma osasi. Ja hyvin osasikin. Minä äitinä vain maalaan piruja seinille. Kuusivuotisneuvolassa kuitenkin sain lähetteen neurologille. Isä luki kannasta ja soitti neuvolaan. Ei heillä ole äidin kuvaamia haasteita. Lähete peruuntui. Kukaan ei muistanut kysyä näkeekö isä edes lasta…
Tuli ekaluokka, joka oli kaikin puolin yhtä tuskaa. En edes jaksa siitä mainita mitään.

Toisella luokalla vihdoin pääsi koulupsykologille, jonka mielestä kahdestaan työskentelyssä ei ole ongelmia. Johon minä jo iskin nyrkin pöytään, että sitten se poika varmaan opiskelee yksin jonkun aikuisen kanssa. Jos hänellä ei ole valtuuksia tehdä diagnoosia niin suu kiinni ja lähete eteenpäin. No se lähete saatiin. Kiitos luokanopettajan ja erityisopettajan, jotka olivat mun tukena.

30 sekuntia lastenneurologin vastaanotolla niin tuli ADHD-diagnoosi.

Haasteet kuitenkin muuttivat muotoaan, ja pitkään vaan mietittiin ja haahuiltiin. Vaadin saada autismikirjon selvittelyyn tarvittavat lomakkeet. Neljä pyyntökertaa ei varmaan riitä. Kolmannen keväällä eli eilen saimme diagnoosin epätyypillinen autismi ja monimuotoinen kehityshäiriö. Myös eilen ensimmäistä kertaa minulle sanottiin, ettei kanssakäyminen isän kanssa ole riitelyä. Hänellä on vain samoja haasteita kuin pojalla. Se helpotti.

Tässä sivussa olen joutunut luopumaan omasta rakkaasta työstäni. Joudun tulevaisuudessa kouluttautumaan uudelleen. Sairastunut paniikkihäiriöön sekä masennukseen. Menettänyt parisuhteen. Menettänyt ystäviä. Riitaantunut äitini kanssa. Luopumaan ajatuksesta, että minulla olisi parisuhde. Varsinkin viimeiset kuusi vuotta olen voinut niin huonosti tässä taistelukentällä kuunnellen syyllistämistä, etten ole edes osannut nauttia äitiydestä. Se on niin surullista, että eilen itkin vain. Nyt vihdoin voin riisua aseet ainakin hetkeksi, mutta kuinka päästä yli näiden valtaa kädessään kantavien tahojen osalta. Vihaan heitä kaikkia peräjälkeen. Eikä yhtään helpota, että perästä tulee pikkuveli, joka on myös erityinen.