?>

Mutta sähän näytät ihan normaalilta?

Mutta sähän näytät ihan normaalilta on lause, jonka olemme kuulleet usein, kun olemme kertoneet nepsy-diagnoosista. Toisten lasten tai nuorten suusta sen vielä ymmärtää, lukion opon sanomana se on vähän hämmentävämpi. Perheemme yksikään nepsy ei ole pilkullinen tai heitä kadulla kärrynpyöriä Finlandiaa vihellellen. (Ehkä vain siksi, ettemme osaa.) Eli kyllä, näytämme ihan normaaleilta.

Tai mikä sitten on normaalia? Ei ole tavallista, että paikallaan istuessa ja kuunnellessa ajatus karkaa omille teilleen alta viiden minuutin, rytyssä oleva sukka vie kiusallisesti huomion kaikelta muulta tai että välitunti voi hälinän ja sosiaalisen kanssakäymisen takia olla se päivän stressaavin tunti. Toisaalta ei ole tavallista olla tinkimättömän oikeudenmukainen, visuaalisesti huikean lahjakas, superempaattinen ja loistava löytämään ratkaisuja laatikon ulkopuolelta.

Normaalia ei ole se, että haasteet kyseenalaistetaan, jos ne eivät näy päälle. Diabeteksen tai epilepsian kanssa elävä tarvitsee omat tukitoimensa ja lääkkeensä myös silloin, kun sairaus ei näy. Muutoin seuraukset voivat olla vakavia. Samoin on nepsyjen kanssa. Tarkkaavuuden ja aistijärjestelmän häiriöt aiheuttavat paljon kuormitusta ja haasteita silloinkin, kun ne eivät näy esimerkiksi häiriökäyttäytymisenä. Se ysin lapsikin voi kokea olevansa yksinäinen, huono ja ulkopuolinen ja toivoa, ettei olisi koskaan syntynytkään.

Nepsydiagnoosit eivät ole muotijuttu, vaan niiden määrä lisääntyy, koska nepsyoireiden kanssa eläminen on sitä haastavampaa, mitä sirpaleisemmassa maailmassa elämme, mitä enemmän ärsykkeitä tulvii ja mitä enemmän vaaditaan uuden oppimista, muuntautumiskykyä ja itseohjautuvuutta. Siksi suuri toiveeni on, että koulumaailmassa otettaisiin huomioon, ettei ilmiöoppiminen ja vapaus palvele kaikkia oppilaita. Se kohtelias ja hiljainen nuorikin voi kantaa hennoille harteille liian isoa taakkaa, valitettavan usein yksin.

Kerro oma tarinasi

Haluaisitko oman, lapsesi tai perheesi tarinan esiin?

info@naenepsy.fi