Kuuluvatko neuroepätyypilliset lapset lastensuojeluun?

Kirjoittaja: Sanna Välimäki YTM, sosiaalityöntekijä, pari- ja perheterapeutti, toiminnanjohtaja (Kasper ry)

Lastensuojelulaissa on määritelty se, milloin lapsesta tulee lastensuojelun asiakas ja mistä syistä. Palvelutarpeen arvioinnin perusteella lapsen asiakkuus alkaa, kun lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä, tai lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään ja lapsi tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia. Vanhempien ja lastensuojelun ammattilaisten kanssa keskustellessa tulee esiin se, että neuroepätyypilliset lapset ovat usein ajautuneet lastensuojelun piiriin tosiasiallisesti muiden kriteerien perusteella.

Varhainen tunnistaminen ja tuki

Palveluihin kiinnittyminen tai niistä ulostyöntäminen lähtee jo varhain. Neuroepätyypillisten lasten perheissä ensimmäiset merkit haasteista voivat näkyä jo vauva-aikana tai pikkulapsivaiheessa. Usein silloin luonnollinen paikka puhua lapsesta ja vanhemman havainnoista on neuvola. Vanhemmat kertovat, että ovat ottaneet asian puheeksi terveydenhoitajan kanssa. Siltikin hyvin monet jäävät havaintojensa kanssa yksin. Neuvoloissa tilannetta seurataan harvakseltaan ja usein vaihtuva terveydenhoitaja tai lääkäri ei tunne perhettä. Tilannetta jäädään seuraamaan ilman suunnitelmaa tai tukitoimia, usein vuosiksi.

Kodin ulkopuolella lapsesta huolestuminen alkaa usein silloin, kun lapsen käyttäytyminen ja arjen rutiineissa toimiminen alkaa näyttäytyä haastavana päiväkotiryhmässä. On kuitenkin hyvin varhaiskasvatuksen laadusta riippuvaa, nähdäänkö vain lapsen ulospäin näkyvä oireilu vai kiinnostutaanko lapsen kokonaistilanteesta ja lähdetään avoimesti miettimään tukitoimia arkeen yhdessä vanhemman kanssa. Neuroepätyypillisiä lapsia on monenlaisia ja vaadittaisiinkin hyvää osaamista varhaiskasvatuksessa, jotta lasta voitaisiin auttaa juuri hänelle sopivalla tavalla. Varhaiskasvatuksessa tapahtuva henkilöstön vaihtuvuus on kuitenkin tässä riski ja kun selkeitä rakenteita tukeen ei monessa kunnassa ole, voi nepsy-piirteinen lapsi jäädä ilman tukitoimia.

Neuroepätyypillinen lapsi perusopetuksessa

Koulun pulpetti on paikka, jossa neuroepätyypillinen oppilas sitten usein viimein kohtaa tilanteen, jossa hänestä todella huolestutaan. Vaativat oppimisympäristöt ja isot luokkakoot tuovat esiin lasten erityiset tarpeet ja niihin vastaamisen haasteet. Tuolloin usein sekä opettaja että vanhemmat toivovat lapselle sekä tutkimuksia että tukea. On hyvin kunnasta riippuvaa, miten ja milloin tutkimuksia ja apua saadaan. Toisissa kunnissa koulupsykologit voivat tehdä tutkimuksia, toisaalla perheneuvola. On paikka mikä vaan, törmätään usein siihen, että pelkkään tutkimukseen jonotetaan kuukausia. Tutkimuksen jälkeen on usein epäselvää, kenelle lopulta hoitovastuu kuuluu; perhettä voidaan pallotella niin eri perusterveydenhuollon yksiköiden kuin myös erikoissairaanhoidon välillä. Kuntoutusta tai tukea saa sekä etsiä että jonottaa. Arvokkainta tuki olisi lapsen omaan ympäristöön: kotiin ja kouluun. Vanhempi huomaa olevansa usein päätoiminen kuntoutussuunnittelija sekä myös opetuksen suunnittelun ammattilainen, kun kenelläkään ei ole tilanteessa kokonaisvastuuta. Tukea annetaan usein myös sen mukaan, mitä on tarjolla, ei sen mukaan mikä olisi todellinen tarve.

Moniammatillinen yhteistyö tai kenelle asia kuuluu?

Mikäli tilanne pitkittyy ja hankaloituu, huomaa perhe olevansa pian terveydenhuollon ja koulun oppilashuollon lisäksi myös sosiaalihuollon asiakas. Usein muiden toimijoiden tapa pyrkiä antamaan perheelle tarpeelliset tukitoimet, on lastensuojeluilmoituksen tekeminen. Ilmoitus tehdään tyypillisesti, kun lapsi on esimerkiksi aggressiivinen koulussa, poissaoloja kasaantuu tai vanhempi uupuu lapsen kanssa. Lastensuojeluilmoituksesta alkaa palvelutarpeen arviointi. Tämä arviointi kuitenkin tapahtuu liian usein vain sosiaalihuollon näkökulmasta ja usein integraatio kouluun ja terveydenhuoltoon puuttuu. Usein vammaispalvelu voisi olla oikeampi paikka tukitoimien arviointiin ja antamiseen, mutta monessa kunnassa, sitä ei nähdä nepsy-piirteisten lasten perheitä koskettavana palveluna.

Missä lastensuojelu voisi auttaa?

Sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja, kuten tukihenkilöä tai tukiperhettä joutuu odottamaan pitkään. Jonottaessa tilanteet usein kriisiytyvät ja asiakkuus siirtyykin jo lastensuojelun puolelle. Toimimattomien ja pitkittyneiden hoitopolkujen loppupää voi olla lastensuojelu ja viimesijaisesti sijoitus. Tässä kohtaa ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, että taloudelliset ja inhimilliset kustannukset ovat suuret. Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n (Kasper ry) tekemän kyselytutkimuksen mukaan lastensuojelussa asiakkaana olevan lapsen vanhemmat kokevat osattomuutta prosessissa sekä kokevat etteivät tule kuulluksi ja ymmärretyksi. Vanhemmat kokevat myös, että lastensuojelussa ei ole tarpeeksi nepsy-osaamista. Koska perheiden palvelupoluissa eksymisen tie on ollut pitkä ja kivinen, kokee moni neuroepätyypillisen lapsen vanhempi, että palvelujärjestelmä on pettänyt heidät. Tämä kokemus on helppo ymmärtää.

Tosiasiallisesti vain pieni osa nepsy-piirteisistä lapsista on varsinaisen lastensuojelun tarpeessa. Lastensuojelulaissa asiakkuus on sidottu lapsen suojelun tarpeeseen. Lastensuojelun asiakkuutta voidaan välttää, jos hoitopolut ovat toimivia ja oikea-aikaisia. Myös nepsy-piirteisillä lapsilla on oikeus lastensuojeluun ja lastensuojelun asiakkuuteen ja siinä tulee silloin huomioida kaikin tavoin heidän erityiset tarpeensa. Lastensuojelun asiakkuutta ei saa kuitenkaan luoda sen takia, että muut ensisijaiset ja usein perheelle oikeammat palvelut eivät toimi.

Hyvinvointialueet ovat mahdollisuus parempiin palveluihin

Juuri nyt kasataan ympäri Suomea hyvinvointialueita, jossa suunnitellaan ja jatkossa myös päätetään, miten neuroepätyypillisten henkilöiden palvelut tullaan järjestämään. Hyvinvointialueilla on nyt mahdollisuus tehdä asiat sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevämmin. Ydinasiat palveluissa ovat oikea-aikaisuus ja tarpeenmukaisuus. Tuki tulisi antaa ensisijaisesti kotiin, varhaiskasvatukseen ja kouluun yhteistyössä moniammatillisesti toimien. Toimivat kuntoutuspalvelut ja selkeät vastuunjaot edistävät perheiden jaksamista. Erityisen tärkeää on nyt perheiden kuuleminen sekä osallisuus omissa asioissaan. Sillä päästäisiin jo pitkälle.