Opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten nepsy-osaaminen tulee turvata

Kirjoittajat: Elina Peränen KM, erityisluokanopettaja ja Linda Pippuri Sosionomi AMK, varhaiskasvatuksen opettaja

Hitaasti edistyvät parannukset lapsen arjessa eivät ratkaise sitä, mitä tehdä ennen korjaavia ja taloudellisesta ja inhimillisestä näkökulmasta kalliita toimenpiteitä. Jo tapahtuneen vahingon korjaaminen jatkuvasti on kestämätöntä.

Ammattilaiset haluavat ymmärtää, auttaa ja tukea perheitä, mutta kukaan ei tunnu kuulevan heidän hätäänsä. Vanhemmat kokevat lapsen asioita vatvottavan, eikä kenelläkään tunnu olevan kokonaiskuva hallussa. Ammattilaisille ja vanhemmille tarjotaan lomakkeita täytettäväksi, mutta epäselväksi jää, mikä on se tuki, johon näiden täyttäminen johtaa. Jos lapsi ei saa tukea arjessa, ajautuu perhe toisinaan jopa tarpeettomasti tilanteeseensa nähden käyttämään yhteiskunnan muita resursseja ja palveluita.

Riittävän varhainen pysähtyminen lapsen elämäntilanteen selvittämiseksi, tarvittaviin tutkimuksiin pääseminen ja niiden tulosten pohjalta annettu oikea-aikainen tuki lapselle sekä tarvittaessa perheelle edistävät kouluun ja myöhemmin laajemminkin yhteiskuntaan kiinnittymistä. Tutkimusten ja tuen viivästyessä valitettavan usein lapsen asiat ovat ehtineet mennä jo solmuun, jos tarkkaavuuden haasteet, oman toiminnan ohjauksen tai oppimisen vaikeudet tekevät koulutyöstä lähes mahdotonta. Ilman tarvitsemaansa tukea lapsi helposti ikään kuin tippuu opiskeltavista asiasisällöistä pois, mikä usein aiheuttaa itsetunnon huononemista. Koulua ja sen toimintaa ei tällöin myöskään nähdä riittävän houkuttelevana, ja suurena riskinä on lapsen kotiin jääminen sekä koulukielteisyyden syntyminen.

Oikeaan aikaan tapahtuvien tutkimusten ansiosta mahdolliset oppimisen haasteet ja neuropsykiatriset diagnoosit tulevat ilmi ja lapsi saa selityksen pulmilleen. Kun ongelman nimi on tiedossa, pystytään lapselle ja perheelle tarjoamaan oikeanlaista apua sekä kuntoutusta ja tukemaan opintojen edistymistä. Riittävällä tuella lapsi kokee onnistumisia koulutyössään. Juuri onnistumisen kokemukset ovat erittäin merkityksellisiä itsetunnon vahvistumisen ja omiin kykyihin ja osaamiseen luottamisen kannalta. Onnistumisten kautta lapsi motivoituu vahvemmin koulutyöhön. Pitkät poissaolojaksot taas usein tuovat mukanaan suurempia ongelmia ja riskinä on esimerkiksi päihdeongelman syntyminen tai pahimmillaan lapsen tai nuoren sijoitus, kun ongelmat ehtivät kriisiytyä.

Kysyessämme verkostoiltamme mielipidettä asiaan, osa perheistä ja kasvatusalan ammattilaisista olivat sitä mieltä, ettei ammattilaisten osaaminen ja ymmärrys ole aina riittävää lapsen tukemiseksi. Eräs opettaja kuvasi inkluusion toteuttamista irvikuvana verrattuna siihen, mikä sen ajatus pohjimmiltaan on.

Sisältääkö kasvatusalan ammattilaisten koulutusten oppisisällöt tarpeeksi teoriaosaamista, joka vastaa tämänhetkisiin työelämän tarpeisiin? Yhteiskunta muuttuu ja tarjottavien palveluiden tulee kehittyä. Muutoksia tulee tehdä tulevien ammattilaisten osaamisen varmistamiseksi. Moni ammattilainen haluaa kehittyä työssään, mutta vanhoista toimintamalleista pois oppiminen tuntuu olevan vaikeaa ja aiheuttaa muutosvastarintaa.

Opetus- ja kasvatusalan työntekijöiden riittävä osaaminen neuropsykiatristen haasteiden tunnistamisen osalta mahdollistaa tasalaatuisemman ja yhteneväisemmän avun saannin perheille perustasolla.

Voisiko yksi ratkaisu, jolla tunnistaa ja vastata nopeammin neuropsykiatriseen oireiluun olla kasvatusalan ammattilaisten osaamisen päivittäminen? Voisiko koulutusohjelmien pakollisiin oppisisältöihin sisältyä enemmän neuropsykiatrista teoriatietoa?

Jos kasvatusalan ammattilaisella ei ole osaamista ja lapsi ei saa apua, uupuvat tilanteessa sekä perhe että ammattilaiset.

Tämänhetkinen erityislapsiperheiden tilanne vaatii ratkaisuja ja parannuksia jokaiselta eri sektorilta. Lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia edistetään lapsen ja nuoren arjessa, varhaiskasvatuksessa, koulussa sekä kotona.

Kuvassa vasemmalta Linda Pippuri Sosionomi AMK, varhaiskasvatuksen opettaja ja Elina Peränen KM, erityisluokanopettaja

Kirjoitus perustuu Keskisuomalaisessa 7.4.2022 julkaistuun kirjoitukseen.