Omaa polkua eteenpäin
Hyvät lukijat,
Olen autismiaktiivi, kirjoittaja ja korkeasti koulutettu. Työskentelen palkkatuella ravintola-alalla. Olen vuosikausia koittanut kestää omaa oirehdintaani ja muut ovat kestäneet oikkujani. Olen ollut hankala ja häiriintynyt, koska minua ei olla ymmärretty. Olen ollut haastava, vaikka olen pyrkinyt olemaan kiltti ja huomaamaton. Olen saanut osani koulukiusaamisesta ja perhe- ja lähisuhdeväkivallasta. Olen saanut osumia poikaystäviltäni, koska haluan elää ja asua yksin, mutta se ei suinkaan käy, eikä käynyt yhteisölleni päinsä. Ei pienessä 6000 asukkaan kotikunnassani eikä myöhemmin kaveriporukassani isommassa kaupungissa.
Olen aina kokenut ulkopuolisuutta. Haavoja olen hoidellut pitkään. Nyt on uusi rakkaus tehnyt minut ehjäksi. Mosaiikiksi. Omaa tahtoani on mitätöity ja olen saanut mennä omanlaistani elämää kohden läpi harmaan kiven. Omassa kodissani kun hyväksyttiin vain ne saavutukset, jotka sopivat perheenjäsenteni sapluunaan. Ei se mitään, vaikka voitetaan opintomatka Berliiniin, koska et puhu saksaa.
En siedä vähättelyä lainkaan. En keneltäkään. Enää. Paskiaisten ja kiusaajien ei kuulu kertoa sinulle, miten sinun kuuluu elää. Ainoa kosketus isältäni tuli sormena kylkiluiden väliin ja huomio äidiltä sättimisenä. Äiti oli sairas, ja sain esikoisena ottaa suurta vastuuta arjesta. Ei se kotitöiden teko, vaan se itsenäistymisen torppaaminen.
Oma polkuni on ollut koettelemuksia täynnä: vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Väärintulkintoja. Terapia, töissä käynti, päivärutiinit ja ystävät ovat pitäneet minut kasassa. Joissain ihmissuhteissa koen olevani jopa velkaa, mutta pyrin antamaan kaksin verroin takaisin. Pyrin olemaan aina se fiksumpi ihminen konfliktitilanteissa. Aina en siinä onnistu. Ihmissuhteet ovat vaikeita. Viihdyn hyvin myös omissa oloissani. Omassa pienessä mielikuvitusmaailmassani. Jos pidätte tarinoistani, olen hyvin otettu. Haaveilen kustannussopimuksesta ja myöskin sarjafilmatisoinnista.
Fantasiamaailmani ovat olleet niin pakopaikka kuin sairaus. Olen psykoosisairas.
Fantasiamaailma antaa voimaa, mutta samalla se tuottaa uhkia. Oma mieleni on välillä uhka. Se pyrkii musertamaan minua. Ohjailen sitä, että se luo, eikä tuhoa. Fantasiamaailma on minun maailmani. Ainoa, mikä yläasteella palkitsi, oli syömishäiriö. Kun kerroin terveystiedontunnilla syöväni 8 palaa leipää päivässä, mentiin terkkarille katsomaan lautasmallia. Kun sitten laihdutettiin, mentiin katsomaan sitä samaa lautasmallia. Koitapa tässä tehdä mitään oikein. Terkkakäynnit olivat kuin painonvartijoiden tapaaminen. Totta kai tiedän, kuinka tulee syödä, mutta se ei palkitse niin paljon. Koska olin muka ruma, lihava ja tyhmä, minulle ei ollut kavereita. Painoni on minulle edelleen arka paikka. Nyt alan vähitellen hyväksyä ruumiini. Näytän siltä, miltä minun tulee näyttää. Näytän viimein hyvältä. Itseltäni.
Uskallan edelleen unelmoida ja mennä eteenpäin. Uskallan rakastaa ja purin auttamaan muita parhaani mukaan. En välitä muiden puheista. Omaa polkua eteenpäin!