Peikkoperheen pelottava seikkailu Fantasiamaailmassa

Painajainen alkaa

Olipa kerran peikkopoika. Hän oli 10 vuotta vanha. Peikkopojan kohdalla sattui niin, että hän syntyi monen vaikean sairauden kanssa, ja niiden yhdistelmä oli hankaluudessaan enemmän kuin osiensa summa. Peikkoäiti huomasi lapsensa sairaudet peikkopojan ollessa pieni ja haki niihin apua pienestä pitäen. Hän myös luki tosi paljon kirjoja, joista sai ohjeita ja neuvoja, miten tehdä peikkopojan elämästä helpompaa. Yrityksistä huolimatta peikkopojan sairauksiin oli vaikea saada apua. Sairaudet eivät näkyneet tarpeeksi vahvoina, kun peikkopoika tapasi auttajia ja parantajia, eikä peikkoäitiä uskottu. Peikkoäiti teki kaikkensa ja oikeita asioita auttaakseen lastaan, minkä auttajat huomasivat ja merkitsivät muistiin. Peikkopojan ollessa 8-vuotias peikkoäiti ja peikkoisä eivät voineet asua enää yhdessä, jolloin peikkopojalle tuli kaksi kotipesää, joissa hänestä välitettiin valtavasti.

Kun peikkopoika täytti 10 vuotta, peikkoäiti huomasi, että sairaudet olivat pahentuneet huomattavasti. Peikkoäiti kertoi siitä parantajille, ja sairauksiin luvattiin hoitoa. Hoitoa ei kuitenkaan ollut mahdollista saada heti, vaan sitä tarvitsi odottaa. Odotuksen aikana peikkopojan sairaudet menivät niin pahoiksi, että peikkoäiti ei pystynyt hoitamaan niitä yksin, vaikka hänellä oli kaikki osaaminen siihen.

Kun muuta ei ollut tehtävissä, peikkoäidin piti ottaa yhteyttä määräysvirastoon, joka tuntee säädökset, mutta sairauksia ei lainkaan. Määrääjistä sanotaan, että he työskentelevät perheiden hyväksi, mutta koska ollaan Fantasiamaailmassa, he ainoastaan toteuttavat määräyksiä. Määräysvirastosta päätettiin, että peikkoperheelle pitää nyt ottaa vankilamääräykset käyttöön, ja peikkopoika pannaan vankilaan. Määrääjät kuvasivat tämän olevan paras ratkaisu peikkoperheelle ja -pojalle ja että peikkopoika paranisi siellä. Peikkopoika pantaisiin ensin tutkintavankeuteen ja sen jälkeen mahdollisesti pysyvästi vankilaan.

Peikkopoika lähetettiin tutkintavankilaan. Kaikkia jännitti tilanne paljon, mutta turhaan. Vankila osoittautui todella hyväksi paikaksi peikkopojalle. Vankilanhoitajat osasivat työnsä hyvin, he olivat lukeneet juuri oikeanlaisia kirjoja ja parantaneet lapsia, joilla on tismalleen samanlaisia sairauksia kuin peikkopojalla. Peikkopoika oli siellä turvassa, häntä autettiin paranemaan ja peikkoäiti pystyi olemaan luottavaisin mielin. Kun kävi ilmi, että tutkintavankeus jatkuu varsinaisena vankeutena, peikkoäiti, vankilan työntekijät ja parantajat suunnittelivat yhdessä peikkopojan paranemista siellä pitkällä aikavälillä.

Kuinka ollakaan – määräysvirasto tiesi koko ajan, että paikka olikin tutkintavankila, ja se muuttuisi toiseksi varsinaisen vankeuden alkaessa! Peikkoperhe, parantajat ja vankilanhoitajat olivat todella järkyttyneitä! Kaikki oli hyvin ja kunnossa, peikkopojan mahdollista parantua ja päästä sieltä takaisin kotiin asumaan ilman turhaa ja tuntematonta muutosta. Kaikki tämä oli merkitty ylös. Varsinainen vankila olisi halvempi kuin tutkintavankila, joten peikkopoika siirtyisi sinne, ja määrääjät voisivat määrätä niin.

Määräyspäätöstä varten määrääjä kävi tapaamassa peikkopoikaa ja kysyi johdattelevasti, suostuuko peikkopoika asumaan jossain tutkintavankilan kaltaisessa paikassa. Peikkopoika sanoi kyllä, mutta määrääjät eivät välittäneet lainkaan siitä, että peikkopoika ei oikeasti ymmärtänyt kysymystä sairauksiensa vuoksi.

Määrääjät eivät ole itse lukeneet yhtäkään kirjaa tai käyneet sairauskoulua, ainoastaan määräyskoulun. Sen pohjalta he saivat määrätä, määräysvirasto kun olivat. Peikkopojan määräyspäätöstä selitettiin sillä, että uudessakin vankilassakin oli luettu kirjoja sairauksista. Päätöksessä ohitettiin se, että tutkintavankilassa kaikki oli toiminut hyvin, ja peikkovanhemmat halusivat lapsen jäävän hyvään paikkaan. Määrääjien ei tarvinnut välittää tästä lainkaan, eivätkä he olleet koskaan nähneet peikkoäitiä ja peikkopoikaa yhdessä tai heidän upeaa peikkokotiaan. Päätöstä varten he sepittivät uuden vankilan olevan vanhaa parempi ja että peikkopoika olisi itse hyväksynyt asian. Peikkoäiti ja -isä näkivät totuuden, eivätkä uskoneet määrääjiä ja vastustivat päätöstä, jolloin se meni ylipäättäjille hyväksyttäväksi.

Painajainen jatkuu

Peikkopoika siirrettiin tutkintavankilasta toiseen vankilaan, vankilamääräys astui voimaan, ja määrääjä alkoi päättää kaikista peikkopojan asioista. Peikkoäiti huomasi hyvin äkkiä, että vanginvartijat eivät olleet lukeneet riittävästi ja oikeita kirjoja – tai he eivät välittäneet niiden ohjeista. Jo kolmen viikon jälkeen peikkoäiti teki listan ja ilmoitti parantajille, että uudessa vankilassa on puutteita perusasioissa. Kuukauden jälkeen peikkoäiti halusi tavata vankilanjohtajaa ja käydä läpi kunnon listauksen asioista, jotka ovat rempallaan vankilassa. Kahden kuukauden jälkeen peikkoäiti ja peikkoisä ottivat sattumalta samana päivänä yhteyttä määrääjään kertoakseen, että vankilassa on asiat huonosti. Peikkoäidin listasta tehtiin virallinen Muistutus erilaisista pienistä ja isoista toimimattomista asioista. Kahden ja puolen kuukauden jälkeen siihen ei ole vastattu, vaikka ohjeellinen vastausaika on yksi kuukausi. Peikkoäiti kertoi kertomistaan huolistaan määrääjälle, mutta turhaan. Kaikkihan oli kunnossa, kun vankilamääräykset olivat voimassa, määrääjä pystyi päättämään kaikesta ja hän valvoo vankilan toimintaa, koska on määrääjä.

Kaikista eniten peikkoäiti oli huolissaan peikkopojan sairauksista ja voinnista. Hänhän tunsi peikkopojan parhaiten. Myös peikkopoikaa pitkään hoitanut auttaja huomasi, että vanginvartijat eivät osaa työtään. Ei mennyt kauaa, kun peikkopojan tutkintavankilassa alkanut voinnin paraneminen hiipui, ja peikkopoika alkoi voida huonommin. Se näyttäytyi kaikista eniten, kun peikkopoika pääsi vankilasta kotilomalle. Peikkopoika oli kuolemanväsynyt pinnisteltyään vankilassa. Aina kotona ollessaan peikkopoika kertoi, kuinka hyvä hänellä oli kotona ja että olisi halunnut viipyä siellä ja peikkoäidin kanssa pidempään.

Peikkoäiti yritti saada peikkopoikaa enemmän hyvään ja turvalliseen kotiin – turhaan. Peikkopoikaa tuli pitää vankilassa. Peikkoäiti yritti keskustella määrääjän kanssa asiasta, olihan hän peikkopojan äiti – turhaan. Kun peikkoäiti lähetti määrääjälle kirjeitä, määrääjä ei vastannut. Kun peikkoäiti halusi lapsen takaisin tutkintavankilaan tai enemmän kotiin, määrääjä ei vastannut. Kun peikkoäiti kysyi miksi, määrääjä ei vastannut. Hänhän sai määrätä. Vai voiko olla, että vastauksia ei ollut?

Kirjeissään vanginvartijat kuvasivat peikkopoikaa pahaksi ja kaunistelivat omaa tekemistään. Kun peikkoäiti yritti korjata kirjeiden sisältöä, häntä kiellettiin tekemästä niin. Olihan äidin tekemässä Muistutuksessa kuvattu vanginvartijoiden virheet ja osaamattomuus, mutta niistä ei tarvinnut välittää. Muistutuksen lisäksi vankilan toiminnasta oli laadittu monta Ilmoitusta, mutta myös ne ohitettiin. Kerran peikkopojalle tuli vankilassa Pelottava tilanne, josta peikkoäiti pelasti peikkopojan, mutta sitäkään ei ollut olemassa. Peikkoäiti luuli kaiken olevan unta, mutta huomasi peikkoperheen joutuneen Fantasiamaailmaan, jota määrääjät hallitsevat. Kun vankilamääräystä noudatettiin, kaikki oli kunnossa.

Määrääjä ei halunnut jutella peikkoäidin kanssa eikä tutkintavankilan vanginvartijoiden kanssa. Peikkoäiti myös huomasi, että määrääjä juttelee vain vanginvartijoiden kanssa, koska he ovat hänen kavereitaan. Koska ollaan Fantasiamaailmassa, outoja asioita voi tapahtua – ei kuitenkaan näkyvästi peikkoperheen eduksi. Ylivanginvartija ymmärtää, että peikkoäiti tietää peikkopojan asiat parhaiten. Hän sallii peikkoäidin alkaa ohjata peikkopojan asioita vankilaan. Asioita on kuitenkin niin paljon, että peikkoäiti kokee olonsa voimattomaksi. Hän lopettaa käytännön, koska painajainen on uuvuttanut hänet. Nythän ollaan Fantasiamaailmassa, jossa vain määrääjät päättävät asioista, täysin yksin. Valitsemiaan kavereita he kuuntelevat.

Vankilamääräyksessä sanotaan, että määräjään tulisi jutella kaikkien peikkopojan asioita hoitavien kanssa: peikkoäidin ja -isän, parantajien ja auttajien. Ennen kaikkea määrääjän tulisi jutella parantajien kanssa, koska peikkopoikahan oli vankilassa sairauksiensa takia. Määrääjä ei tehnyt tätäkään. Kun peikkoäiti kutsui parantajia mukaan määräystapaamisiin, määrääjä kielsi näitä tulemasta. Parantajat ymmärtävät, että vankila on väärä paikka peikkopojalle. Yliparantaja jopa lähettää kirjeen määräjäälle peikkopojan sairauksien hoidon laiminlyönnistä. Parantajatkaan eivät voi määrätä, vain määrääjät voivat.

Ja jatkuu ja jatkuu…

Peikkopojan vankilapäätös tuli ylipäättäjiltä. Siinä luki kaikkea kummallista, valheitakin, kuten että peikkoäiti ei olisi hyvä vanhempi peikkopojalle. No, se ei ole mikään ihme: Määrääjät kirjoittivat pitkän kirjeen ylipäättäjille. Siinä he kertoivat, että peikkoäiti ei pärjännyt peikkopojan sairauksien kanssa. Tavallisessa maailmassa olisi selvää, että peikkoäiti on paras mahdollinen vanhempi peikkopojalle. Uskottaisiin myös kaikkia muistiinpanoja ja kirjauksia siitä. Nyt ollaankin Fantasiamaailmassa, eikä millään sellaisella ole väliä.

Peikkoäitiä pelottaa, että peikkopoika on ikuisesti tuossa huonossa vankilassa, eikä pääse koskaan omaan turvalliseen kotiinsa. Välillä saduissa tapahtuu ihmeitä. Tulee vaikka hyvä haltija, joka uskoo totuuden, joka tekee yhden hyvän muutoksen, ja painajainen loppuu.

Sen pituinen se?

Tämä tarina ei pääty: ”Ja kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.” Tässä tarinassa peikkopojan painajainen Fantasiamaailmassa jatkuu ja jatkuu.