Sitä, mitä ei näe, ei ole olemassa?

Näe neuropsykiatriset vaikeudet

Neurovähemmistöihin kuuluvilla on runsaasti vahvuuksia

Neurovähemmistöihin kuuluvilla voi olla piirteitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi keskittymiseen, vuorovaikutukseen, kieleen tai toiminnanohjaukseen. Nämä eivät johdu kasvatuksesta tai tahdosta, vaan aivojen yksilöllisistä eroista. On hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä – myös neurovähemmistöihin kuuluvilla – on omat vahvuutensa. Kun vahvuuksia tunnistetaan ja tuetaan, jokaisella on mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa omalla tavallaan.

Missio ja visio

Tavoitteena on tietoisuuden lisääminen ja yhteis­kunnallinen vaikuttaminen erityisesti asenteisiin, palvelu­rakenteeseen ja koulu­polkuihin sekä palvelu­ohjauksen vahvistaminen.

Lue lisää

Tietoa

Neurovähemmistöjen tunnistaminen on kehitttynyt viime vuosina, kun tietoisuus ja ymmärrys aivojen monimuotoisuudesta on lisääntynyt. Silti suuri määrä neurovähemmistöihin kuuluvia jää edelleen ilman tarvittavaa tukea.

Jokainen ihminen on yksilö. Heillä on omat vahvuutensa ja omat tuen tarpeensa.

Lue lisää

Liity jäseneksi

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on levittää tietoisuutta neurovähemmistöjen yhteis­kunnallisesta asemasta ja parantaa sitä. Liittymällä jäseneksi tuet toimintaamme ja autat meitä kehittämään sitä.

Liity jäseneksi

Kun elämä rakentuu enemmistön ehdoilla

Neuromoninaisuus tarkoittaa aivojen monimuotoisuutta, sitä, että ihmiset kokevat ja hahmottavat maailmaa eri tavoin. Neurovähemmistöihin kuuluvien elämässä voi esiintyä myös psyykkistä kuormitusta, kuten masennusta tai ahdistuneisuutta. Tämä ei johdu itse neurokirjosta, vaan usein ympäristön yhteensopimattomuudesta, jatkuvasta kuormituksesta tai tuen puutteesta.

Arjessa voi näkyä esimerkiksi:

  • joustamattomuutena ja vaikeutena sopeutua muutoksiin
  • vahvana ennakoinnin tarpeena
  • tarkkaavuuden tai tunnesäätelyn vaikeuksina
  • haasteina päivittäisessä toiminnanohjauksessa
  • motorisena kömpelyytenä tai vetäytymisenä sosiaalisista tilanteista
  • aistien yli- tai aliherkkyytenä (esim. äänet, valot, hajut)

Neurovähemmistönä eläminen tarkoittaa usein elämistä maailmassa, joka on rakennettu enemmistön toimintatapojen varaan. Tuen tarpeet eivät aina näy ulospäin, siksi tarvitaan myös näkymättömiä ramppeja: ymmärrystä, asennemuutosta, joustavuutta ja saavutettavuutta, joka ottaa huomioon erilaiset tarpeet.

Samalla on tärkeää muistaa, että neurovähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä on runsaasti vahvuuksia – luovuutta, tarkkuutta, sinnikkyyttä, empatiaa ja uudenlaista ajattelua. Oikeanlaisella tuella nämä vahvuudet pääsevät esiin ja loistamaan.

Lisätietoa

#NäeNepsy?

NäeNepsy-sivut on tarkoitettu meille kaikille, joita asia koskettaa: sekä ammattilaisille että perheille. Kokoamme tietoa, keräämme tarinoita ja haluamme herätellä sinua pohtimaan, millainen olisi yhdenvertainen ja aistiesteetön lempeä maailma neurovähemmistöille 5–10 vuoden päästä. Maailma muuttuu, kun tietoa karttuu.

Kuulostaako tutulta?

Kuulutko sinä, läheisesi tai joku tuttavasi neurovähemmistöön? Neurovähemmistöihin kuuluvan henkilön tukeminen voi olla sellaiselle ihmiselle hyvin vierasta, jolla ei ole kokemusta neurovähemmistöistä. Aihe on pinnalla, mutta oikea-aikainen tuki ei vieläkään toteudu. Jos jalka murtuu, sen näkee kipsistä ja kyynärsauvoista. Neurovähemmistöjen tarpeet taas jäävät usein näkymättömiksi ja siksi tuen tarve voi jäädä huomaamatta.

Yksikin ymmärtävä ihminen voi riittää, kuten kannustava opettaja, joka näkee lapsen vahvuudet vaikeuksien alla.

Sinä voit olla se kannustaja, joka muuttaa jonkun elämän suunnan.

Tapoja, joilla voit auttaa neurovähemmistöön kuuluvaa

  • Varmista, että olet itse ymmärtänyt oikein, voit aina kysyä, miten toinen itse ajattelee tai kokee asian.
  • Kuuntele ja kohtaa, älä neuvo, tuomitse tai yritä ratkaista ongelmaa.
  • Yritä empaattisesti ymmärtää erilaista arkea, ole kiinnostunut ja läsnä.
  • Älä odota, että apuasi pyydetään, tarjoa sitä itse. Kysy mikä auttaisi.
  • Älä oleta. Kysy jos jokin mietityttää.
  • Älä lupaa, mitä et voi pitää. Totuus tarkistetaan teoista.
  • Osoita, ettei kukaan ole yksin haastavan arjen keskellä.

Tutustu tarinoihin

Tutustu neurokirjon henkilöiden arkeen, ajatuksiin, haasteisiin ja onnistumisiin. Lue kaikki tarinat!

Parempi myöhään

Ted 54

Sain asperger-diagnoosin joitakin vuosia sitten, 48-vuotiaana. Diagnoosi selitti itselleni elämäni varrella kokemiani vaikeuksia, joskaan ei tyhjentävästi. Toisaalta, on hyvä muistaa, että jokaisen oireisto ja kokemukset ovat erilaisia.

...

Lue tarina

Peikkoperheen pelottava seikkailu Fantasiamaailmassa

Peikkoäidin ääni

Painajainen alkaa

Olipa kerran peikkopoika. Hän oli 10 vuotta vanha. Peikkopojan kohdalla sattui niin, että hän syntyi monen vaikean sairauden kanssa, ja niiden yhdistelmä oli hankaluudessaan enemmän kuin osiensa summa. Peikkoäiti huom...

Lue tarina

”Te ette ymmärrä minua”

Isä, jonka sydän särkyy

 

Meillä on lapsi, 11-vuotias. Lapsella on ollut vaikeuksia mennä kouluun, koska koulumaailma ahdistaa. Ensimmäisenä koulupäivänä hän käveli takaisin autoon – ulkona oli liikaa ihmisiä ja meteliä. Koko lukukauden aikana lapsi on oll...

Lue tarina

Hoitopolku

Hoitopolku kertoo yhden nimettömän tositarinan hoidon etenemisestä tuen tarpeiden alkamisesta nykyhetkeen. Realistiseen aikajanaan on kirjattu vaiheittain toimenpiteet, joita hoitopolku on pitänyt sisällään, ideaali aikajana taas toimii vertauskappaleena mahdollisesta hoitopolusta, jollainen voitaisiin saavuttaa nopeammalla ja aikaisemmalla tuen tarpeen tunnistamisella.

Todellinen hoitopolku on vaatinut monen eri asiantuntijan osallistumista ja työtunteja, puhumattakaan vanhempien käyttämistä tunneista. Hoitopolun realistinen kuvaaja osoittaa, montako asiantuntijatapaamista hoitopolkuun on tähän mennessä kuulunut, ja ideaalissa on esitettynä mahdollinen asiantuntijatapaamisten määrä. Kuvaajien asiantuntijoita ovat: psykologit, psykiatrit, opettajat, erityisopettajat, sosiaalityöntekijät, sairaanhoitajat ja rehtorit. Yksittäisen asiantuntijatapaamisen keskihinnaksi on arvioitu noin 150 €/tunti.

Hoitopolku

Käyntiä/asiantuntija vuodessa. Käynnin keskihinta 150 €/tunti.

Oma tapa nähdä ja kokea

"Olen piirtänyt sarjakuvia jo kauan. Aluksi piirsin niitä vain omaksi ilokseni, ilmaistakseni omia ajatuksiani. Kun sain diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä 16-vuotiaana, aloin kuvata sarjakuvissa myös aspergeriin liittyviä asioita." - Miika Sallinen

Tutustu Miikaan

Yhteistyökumppanit

Meitä on tukenut ja auttanut moni ammattilainen ja yhteistyötaho. Mukana ovat olleet muun muassa Mainostoimisto Aate, Scala Collection, Oma Säästöpankki Oyj, Sanavalmis viestintäpalvelu (Niina Mäenpää), Toimistopalvelu Leona Oy (Mirka Huhtanen) ja Viestintätoimisto Tulostie (Sami Huhtala).